Liity puualan osaajien joukkoon

Lepolan Puusepät on perinteikäs ja kasvava yritys, joka etsii aktiivisesti joukkoonsa puusta ja puuntyöstöstä kiinnostuneita, puuseppiä ja myös tulevia ammattilaisia. Hakijalla ei tarvitse olla alan koulutusta, mutta kokemus puualalta katsotaan eduksi. Tärkeintä on kuitenkin kiinnostus ja halu oppia uutta.

Valmistamiamme puuovia ja -ikkunoita asennetaan näkyville paikoille suurimmissa suomalaisissa kaupungeissa. Tuotteemme voivat päätyä helsinkiläiseen arvotaloon, ulkomaille tehtyyn hirsitaloon tai muualle tilauksesta riippuen. Työmme jälki näkyy monessa paikassa!

Miksi Lepolan Puusepille kannattaa hakea töihin? 

Meille kannattaa tulla töihin, sillä tehtaallamme on monipuolinen konekanta ja tilat sekä erinomainen työilmapiiri! Työyhteisöömme kuuluu tällä hetkellä reilut 10 työntekijää, jotka ovat motivoitunutta mutta myös erittäin mukavaa työseuraa. Meillä kukaan ei jää yksin töiden kanssa, vaan autamme ja tuemme toisiamme aina, kun sille on tarvetta. 

Jokainen projekti on aina erilainen ja työn tuloksen näkee, kun asiakkaan tilaamat osat on kiinnitetty paikalleen. Vaihtelua siis riittää ja asiakkaille pääsee tekemään monenlaisia töitä. Tuotteiden valmistus tapahtuu tehtaan sisätiloissa, missä on mukavat työskentelyolosuhteet. 

Olemme toimineet alalla jo 1960-luvulta asti, joten tiedämme, miten tärkeää on löytää hyviä työntekijöitä. Sinulla ei tarvitse olla alan koulutusta, mutta se katsotaan tietenkin eduksi. Koulutamme kaikki työntekijämme heille sopivaan työtehtävään. 

Työhön voi kuulua 

  • Puusepän töitä 
  • Ikkunoiden lasitusta 
  • Pintakäsittelyä 
  • Helojen ja tiivisteiden asennusta 
  • Muiden osien asennusta 
  • Tuotteiden pakkaamista 

Meillä on mahdollista myös laajentaa osaamista, koska erilaisia työvaiheita on tehtaallamme useita. Kannustamme työntekijöitämme aina oppimaan uutta ja keräämään kokemusta monenlaisista eri työtehtävistä. Meillä pystyt kehittymään puualan osaajana! 

Millaisia työntekijöitä haemme? 

Meille voi hakea, jos olet halukas oppimaan uutta, omatoiminen ja yhteistyökykyinen. Valmistamme perinteikkäitä puuikkunoita sekä -ovia, joten työ on tarkkaa mutta palkitsevaa. Tekemämme ovet ja ikkunat päätyvät näkyville paikoille, joten oman työnsä jäljen myös näkee. 

On hyvä, jos sinulla on tietoa ja taitoa puutöistä, mutta olemme myös halukkaita opettamaan paljon uusille työntekijöille. Arvostamme ahkeraa ja toimeliasta asennetta, joten jos olet kuvailemamme henkilö, olet varmasti tervetullut meille. 

Jos kiinnostuit liittymään puualan osaajien joukkoon, täytä hakulomake! Otamme sinuun yhteyttä mahdollisimman pian. 

Voinko tulla kesätöihin tai työharjoitteluun Lepolan Puusepille? 

Kyllä! Palkkaamme vakituisten työntekijöiden lisäksi myös kesätyöläisiä ja harjoittelijoita, jotka ovat kiinnostuneita puualasta. Tehtaallamme on paljon erilaisia työtehtäviä, jotka sopivat kesätyöntekijöille. Esimerkiksi puuikkunoiden sekä -ovien varusteluun kuuluu osien ruuvaamista, heloitusta ja tiivistystä. Myös tuotteiden pakkaamisessa tarvitaan aina auttavia käsiä. Kaikki työvaiheet opastetaan ja neuvotaan perusteellisesti. 

Jos kiinnostuit hakemaan meille harjoitteluun tai kesätöihin, täytä hakulomake, niin olemme sinuun yhteydessä! 

Check

Perinneikkunoiden ja suojelukohteiden erityisosaaja

Check

Etsimme yhdessä asiakkaan kanssa parhaan ratkaisun

Check

Laadunvalvonta kaikissa työvaiheissa ja asennuksen jälkeen

Check

Lähes 60 vuoden kokemus

Lepolan Puusepät Oy

020 7912 650
info@lepolanpuusepat.fi

Teollisuustie 5
09220 Sammatti

Seuraa meitä somessa

Instagram

Copyright © 2024 Lepolan Puusepät Oy